Mun on pakko hehkuttaa ihania kavereitani. He auttavat missä tilanteessa tahansa, tarvitsen sitten muuttoapua, juttelukaveria tai muuten vain tukea. On se vaan niin, että ei ihminen tarvitse monta ystävää, knhan on vain edes yksi tai kaksi joiden kanssa viihtyy ja joihin voi luottaa sata prosenttisesti. Mulla ne henkilöt on Milla ja Sonja. Toki mulla on paljon kavereita kouluajoilta jne, mutta on vain jäänyt yhteydenpidot vähemmälle syystä tai toisesta, mikä on harmi, mutta niinhän se aina menee. Jokaisella on omat kiireensä ja menonsa. 

Sonja tuli eilen illalla auttamaan mua asunnon pakkaamisessa, ja onneksi tuli, sillä en olisi yksinäni saanut mitään aikaiseksi. Sonja tuli ja pisti töpinäksi, ja saatiin kaikki tavarat laatikoihin ja matkalaukut pakattua Todettiin kylläkin heti, että turha edes kuvitella kaiken mahtuvan kahteen matkalaukkuun, joten Sonja lähettää loput postitse. Lopetimme touhuamisen yhden jälkeen yöllä, ja jäimme vielä rupattelemaan viimeiset rupattelut hetkeen. 

 

 

Sonjan kanssa tutustuttiin melkein neljä vuotta sitten, ammattikoulun ensimmäisellä luokalla. Ollaan koettu paljon asioita yhdessä, ja  ystävyytemme on saanut jo niin monta kolhua, mutta tässä me silti olemme. Voi mennä kuukausia, ettemme näe tai juttele, mutta kun taas tapaamme, juttu luistaa niin kuin aina ennen, eikä mikään ole muuttunut. Tässä maailmassa ei olee yhtäkään puheenaihetta jota välttelisimme, voimme puhua toistemme kanssa ihan mistä tahansa, ja tiedämmekin luultavasti toisistamme rutkasti enemmän, mikä olisi tarpeen. Ei ole mitään mitä en tekisi Sonjan eteen, ja tiedän, että hän auttaisi minua tilanteessa kuin tilanteessa. Olet ystävä rakas tärkeä <3

 

Millaan tutustuin töissä, kun pari vuotta sitten ujona tyttönä marssisin Seaportiin työharjoittelijaksi. Ensimmäinen työvuoroni oli Millan ja Antin kanssa, ja näin heti, että siinä on kaksi sekopäätä! Ensimmäisen harjoittelujakson jälkeen päädyin Seaportiin kesätöihin ja sen jälkeen olen ollut siellä sekä töissä ja harjoittelussa useampaan otteeseen. Kunnolla aloimme tutustumaan varmaankin täna keväänä. Kaikki lähti muistaakseni siitä, kun kerran lähdimme ulos juhlimaan yhdessä. Sen jälkeen se olikis sitten menoa. Koko kesä juhlittiin ja sählättiin oikein urakalla, ja loppukesästä teimme yhdessä elämämme parhaimmat lupaukset (kylläkin raskaassa humalatilassa). Kilistimme niskalaukaus shottien kanssa, ja vannoimme, että puoleen vuoteen ei juoda tippaakaan alkoholia ja nyt ruvetaan laittamaan itsemme kuntoon. Kukaan ei tietenkään meihin uskonut, ja väittivät että olemme heti seuraavana viikonloppuna juhlimassa. Toisin kävi. Siitä on nyt melkein kolme kuukautta, eikä pelkoakaan ns. "retkahtamisesta". Otimme myös yhteyttä personal trainer Ramiin, joka teki meille ruokavalion ja treeniohjelman, jotta saataisiin treenaamiset näkymään. Päivääkään en ole katunut. Kaikillahan noita "kreisejä sinkkukausia" on, mutta olen kyllä tyytyväinen, että meidän kännäämiset on ohitse ainakin toistaiseksi, ja satsaamme itseemme.

 

Millasta on ollut suuri apu tämän kevään aikana, hän on kuunnellu huoliani ja murheitani, ja tämän elämänmuutoksemme myötä on ihanaa, kun hänelle voi puhua kanasta ja riisistä vaikka tuntitolkulla, ilman että hän kyllästyy. Jotkut ehkä sanoisivat ettei meillä ole elämää, kun aika usein puheenaiheemme pyörivätkin dieetin ja treenaamisen ympärillä, mutta meidänpähän on puheenaiheet, jollei joku halua kuunnella, niin ei tarvitse. Luotan Millaan täysillä, ja uskon, että puolenvuoden päästä kun hänet taas näen, on hän aivan muuttunut nainen. Tahdonvoimaa siltä naiselta nimittäin löytyy! Ihana ihminen kaikenpuolin. Tsemppiä Milla treeneihin ja dieettiin! <3
 

Ikävä tulee, mutta onneksi tiedän, että ei parhaat ystävät mihinkään katoa <3
 

*It's the friends you can call up at 4 a.m that matter*